Mari Kilponen

Kauvatsalainen yrittäjä, äiti ja yhteisten asioiden tekijä

Arkeeni kuuluvat yrittäjyys, perhe, vapaaehtoistoiminta ja kiinnostus siihen, mitä omassa lähiympäristössämme ja yhteiskunnassa tapahtuu.

Tälle sivulle olen koonnut palasia työstäni, elämästäni ja asioista, joita pidän tärkeinä.

-

-

Yrittäminen

Olen puhtaus- ja kotityöpalvelualan ammattilainen ja yrittäjä. Luotsaan Topakka Emäntä -palvelua Satakunnassa ja teen työni lähellä ihmisiä – kodeissa ja tavallisessa arjessa.

Yrittäjyydessä minua kiinnostavat erityisesti hyvä palvelu, ammattiylpeys ja se, että työnsä voi tehdä omalla persoonallaan. Kesäisin minut voi nähdä myös hautausmailla, sillä puhdistan ja kunnostan hautakiviä perinteisin käsimenetelmin.

Tutustu Topakka Emäntään →

Mediassa:

Minut ja yritykseni Topakat & Kätevät Oy palkittiin Vuoden Kotityöpalveluyrityksenä 2024.

Työstäni ja yrittäjyydestäni on vuosien varrella tehty useita haastatteluja. Olen ollut esillä muun muassa Puhtausala-lehdessä, Helsingin Sanomissa ja Satakunnan Kansassa. Olen myös kommentoinut Isännöintiliiton julkaisussa kiinteistöjen vaihtomattoja yhdessä Lindströmin kanssa.

Vuoden Kotityöpalveluyritys 2024 →
Puhtausala: Kotien varaemäntä →
Helsingin Sanomat →
Satakunnan Kansa →
Isännöintiliitto →


Seurakuntavaalit 2026

Olen ehdolla Kokemäen seurakuntavaaleissa Toimiva seurakunta -listalla.

Kristillinen usko ja seurakunta ovat tulleet tärkeäksi osaksi elämääni. Seurakunnassa minulle tärkeitä asioita ovat kristillisen arvopohjan säilyminen, lasten ja perheiden huomioiminen sekä seurakunnan näkyminen ihmisten tavallisessa arjessa.

Kun puhun elävästä seurakunnasta, tarkoitan yhteisöä, jossa ihmisillä on mahdollisuus kohdata toisiaan, osallistua ja tehdä yhdessä – ja jossa seurakunnan kristillinen peruste näkyy sen toiminnassa.

Pidän tärkeänä myös iloa, yhteisöllisyyttä ja käytännön tekemistä.

Minusta tehtiin seurakuntavaaleihin liittyvä pitkä haastattelu Sydän-Satakuntaan. Lue haastattelu →


Elämässä mukana

Elämäni ei ole pelkkää työtä.

Perhe on minulle tärkeä ja olen äiti. Olen mukana Kauvatsan WPK toiminnassa, erilaisissa yhdistyksissä ja Pelastusarmeijassa.

Minua kiinnostavat yhteiskunnalliset asiat, ihmiset sekä se, miksi maailma toimii niin kuin toimii. Nautin syvällisistä keskusteluista, taiteesta ja tilanteista, joissa voi oppia jotakin uutta – itsestä, toisista ihmisistä tai ympäröivästä yhteiskunnasta.

Pidän siitä, että saan olla mukana tekemässä asioita myös oman työni ulkopuolella.


Ota yhteyttä

Ajatuksia, kysyttävää tai asiaa minulle?

Minuun voi olla yhteydessä sähköpostitse tai sosiaalisen median kautta.